|
|
Keili – monesta yhdeksi
Kirjapaino Keili perustettiin 1968. Villiksi ja vapaaksi luonnehdittu 60-luku oli suurten muutosten aikaa. Uudet tuulet puhalsivat myös kirjapainoalalla, joka alkoi juuri tuolloin kehittyä huimaa vauhtia. Niinpä Keilissä totuttiin alusta alkaen toimimaan dynaamisesti ja sopeutumaan nopeisiin muutoksiin alan perinteisiä arvoja ja taitoja unohtamatta.
Vuosien varrella on tapahtunut paljon ja eteenpäin mennään edelleen. Keili on laajentunut
perinteisestä kirjapainosta pakkausteollisuuden toimijaksi. Vuonna 2006 kuvaan tulivat mukaan kartonkikotelot, kun Keili hankki omistukseensa 1949 perustetun maineikkaan Kotelovalmisteen. Vuonna 2010 Keili osti Teollisuustarra Oy:n koko osakekannan. Vuodesta 1990 toiminut Teollisuustarra toi tuotevalikoimaamme tarrat, etiketit ja kääreet. Samalla saimme koko sen henkilöstön, joten osaaminen tälläkin osa-alueella on huippua.
Keilin koko henkilökunta on sitoutunut valmistamaan ensiluokkaisia painotuotteita, ja kun työpaikan ilmapiiri on avoin ja mutkaton, on helppo palvella asiakkaita ja tarjota parasta. Olemme ylpeitä painojäljestämme ja innovatiivisista asiakkaistamme.

|
|
|
Keili | Teollisuustarra | Porttikaari 7, 01200 Vantaa | Puh. +358 9 682 3250 | Fax +358 9 6823 2555 | info@keili.fi | info@teollisuustarra.fi
|
|
|